Oletko sinä hyvä äiti?

No et taida olla.

Ainakaan, jos joku on vauvapalstoilla eri mieltä kanssasi – tai jos hyvää äitiyttä lähestytään kulttuuristen vaatimusten näkökulmasta. Liian monta paskamyrskyä on somessa käyty viime aikoina äitiyden toteuttamiseen liittyen: milloin taistellaan täydellisestä lapsentekovälistä, milloin niistä itsetehdyistä luomusoseista versus kaupan Pilteistä. Taiston aiheita on useita, ja yhteistä niille on oman mielipiteen kohottaminen ainoaksi oikeaksi. Kun itse on oikeassa, ovat toisin ajattelevat väärässä. Pahimmillaan he ovat huonoja ihmisiä, äitejä, naisia.

Oletko koskaan ajatellut, että tuokin paska mutsi tuossa tekee tuolla tavalla? “Tuo tapa” kun on sinun tavastasi poikkeava. Juu kyllä, minä ainakin olen. Yksi syyllinen täällä ilmoittautuu. Samalla, kun noin olen ajatellut, olen olettanut oman tyylini olevan parempi kuin tämän toisen äidin tapa. Toisia on helppo arvioida, ainakin selän takana tai somessa, jossa toisen henkilön ihmisarvo menettää niin kovin herkästi merkityksensä.

Sukupuolentutkimukseen perehtynyt ystäväni vinkkasi mulle muutamia artikkeleita ja tutkimuksia näistä aiheista, ja yksi niistä oli artikkeli, jossa on tutkittu perinteisen median ja sosiaalisen median välittämää kuvaa hyvän äidin määritelmästä Äitien sota -ohjelmaan pohjaten. Minä taas nojaan tuohon mainitsemaani artikkeliin, kun äitiyttä nyt jälleen innostuin pohtimaan.

Äidin rooli on ahdas

Jos naisia arvostellaan herkästi siitä, etteivät he sovi riittävän hyvin naiseuden muottiin ja käyttäydy naisen tavoin, on äidin roolin ahtaus potenssiin kymmenen. Äitiydestä puhutaan enemmän kuin koskaan – Suomen blogimaailmakin on äitiys- ja perheblogeja pullollaan. Silti tuossa artikkelissa mainitaan tutkimus, jonka mukaan perinteistä äidin kuvaa ei puheista huolimatta mediassa tai somessa juuri kyseenalaisteta. Tästä olen sekä samaa että eri mieltä (esimerkiksi blogimaailmassa on useita yrittäjänaisia, jotka elättävät perheensä tuloillaan vastoin perinteistä äitikuvastoa) – ja toisaalta haluan tuota perinteistä äitikuvastoa kyseenalaistaa tällä postauksellani!

Perinteisesti ajatellaan, että hyvä äiti sulkee huonon äidin pois ja päinvastoin. Hyvän äidin kriteerit ovat moninaiset, mutta ahtaat.

Hyvä äiti

  • on läsnä lapselleen, mutta hänellä täytyy olla myös omaa aikaa.
  • valmistaa itse ruokaa lapsilleen, mutta myös eineksiä saa joskus syödä – kunhan ei liian usein.
  • pitää kodin siistinä, mutta ei kuitenkaan puunaa liikaa.
  • on paikalla: pelkkä fyysinen läsnäolo ei riitä, vaan täytyy olla myös oikealla tavalla läsnä.
  • tekee terveellistä ruokaa, mutta ihailtavaa on olla myös pullantuoksuinen mamma.
  • ei räplää älypuhelinta, mutta pitää silti yhteyttä ulkomaailmaan.
  • on kotona mahdollisimman pitkään, mutta töihinkin pitäisi mennä “lasten ollessa sopivan ikäisiä”.

Kaikki tavoittelevat hyvää äitiyttä, mutta kukaan ei sitä voi saavuttaa

Huomasitko sen jäätävän ristiriidan, joka hyvän äitiyden listan vaatimuksien välillä vallitsee? Artikkelissa viitataan julman optimismin käsitteeseen: julma optimismi on hyvään pyrkivää, mutta pohjimmiltaan haitallista. Äidit tavoittelevat hyvää äitiyttä esimerkiksi olemalla lastensa kanssa mahdollisimman paljon, mutta samalla omaa aikaa pitäisi myös löytyä. Ja kun äiti vihdoin ottaa omaa aikaa, ei hän olekaan läsnä lapsilleen “kuten pitäisi”.

Minä olin eilen ekaa kertaa ottamassa parisuhdeaikaa mieheni kanssa kaverin kolmekymppisillä ilman vauvaamme. Kun astuin juhlatilaan, oli paikalla äitejä lapsineen. “Voi paska, olisiko pitänyt ottaa Jätkä mukaan?”, mietin. Ajatteleekohan noi nyt, että miten toikin tuossa on ilman pientä vauvaansa? Toisaalta olen tuntenut hienoista painostusta myös siitä, kuinka en vieläkään ole käynyt missään. Ei, kuulkaa, kohdillaan koskaan! Niinpä päätin haistattaa muiden mielipiteille pitkät ja nautin täysillä siitä kolmetuntisesta aikuisten seurassa ja tietenkin kahdesta lonkerosta. Ja se aika tuli tarpeeseen!! Meillä oli hauskaa ja Jätkä oli mummun turvallisessa hoivassa.

Nuo vastakkaiset odotukset hyvästä äitiydestä tekevät mahdotonta hyvän äitiyden saavuttamisesta – teit niin tai näin, on se aina väärin päin. Pahinta siinä ei ehkä ole ne muiden mielipiteet, vaan se, että itselle tulee noita epävarmuuden tunteita ja epäilys oman äitiyden riittävyydestä.

Jollakin kavalalla tavalla syvään juurrutettu on julma optimismi hyvän äitiyden kriteereistä. Ahdas on hyvän äidin rooli. Kuinka oppia olemaan arvostelematta itseään tai etenkään muita äiteinä? Tähän dilemmaan saa antaa vastauksia, kernaasti otan kaikki vinkit vastaan.

Haluaisin osata olla omalla tavallani hyvä äiti, ilman epäilyksen häivääkään omasta riittävyydestäni.

Hyvä äiti kallio

Missä luuraa iskä?

Useampi äititoverini on kertonut, kuinka hänen ollessa jossakin ilman lasta, on toiset ihmiset kyselleet, mihin hän on puolison ja lapset jättänyt. Etenkin lasten kohtalo on kiinnostanut, ettei vain isä oikeasti hoida lapsia yksin kotona? Oli noissa uteluissa syyllistävä sävy tai ei, äidin lähteminen ulos ilman lapsia on yleensä suurempi kauhistelun aihe kuin isän lähteminen viihteelle. Perinteisessä ajattelutavassa äiti on se, joka pikkulapsiajaksi jää kotiin.

Myös tuossa artikkelissa huomioitiin, kuinka isän osallistuminen lastenhoitoon ja arjen pyörittämiseen on jotain erikoista. Siinä saa iskä heti sädekehän pään päälle, kun astiat tiskikoneeseen laittaa tai kotiin jää lapsia hoitamaan äidin lähtiessä rillulle. Tässä nyt kuitenkin elellään 2010-lukua eikä 1950-lukua, ja voisi olettaa käytäntöjen ja ajatusmaailmojen muuttuneen radikaalisti noiden vuosikymmenten aikana. Ja toki onkin, mutta yhä vain jäänteinä on idea äidistä kodinhengettärenä ja isästä työn raskaan raatajana.

Kotona oleva äiti, työssäkäyvä äiti, itse ruokaa laittava tai eineksiä tarjoava äiti, hyvä äiti ja paska äiti. Fokus puheessa on äideissä ja äidin valinnoissa sekä uhrauksissa perheen puolesta – mikä siinä on, että niin vaan unohtuu se, että on se isäkin perhettä ollut yhtä lailla perustamassa, kun on rojut torveen heittänyt? Mä olen saanut kasvaa erittäin tasa-arvoisessa ilmapiirissä lapsuudenkodissani vanhempieni jakaessa kotityöt, ruoanlaiton sun muut. Työssä ovat olleet molemmat, joskin myös toinen oli paljon myös kotona välillä, kun 90-luvun lama maaseudun työllisyyttä runnoi.

Nykyiset vanhempainvapaat ovat onneksi jaettavia, mutta kovin perinteisesti näissäkin toimitaan (myös meillä, minä olen ominut vanhempainvapaat, niin on tämänhetkisen elämäntilanteemme mukaan parempi). Odotukset äidin kotona olemiseen tai kotoa lähtemiseen ovat jälleen kovin ristiriitaiset. Jotkut paheksuvat pitkään kotona olevaa, toiset taas nopeasti työhön palaavaa äitiä. Työssäkäyvän äidin pitää osoittaa olevansa kunnollinen äiti työnteosta huolimatta, kotiin jäävän taas omaavansa muutakin elämää kuin lapset ja kodin. Jälleen nostan käden ylös – niin on itselläkin ollut kovin kärkkäät mielipiteet tästäkin asiasta. Kuten monesta muustakin.

Hyvä äiti 3

Loppu hyville äideille

Nyt, kun napsahti ns. omaan nilkkaan tämä äitiys, täytyy sanoa että monessa suhteessa on ne kaikkein kärkkäimmät mielipiteet unhoittuneet. Yksi kuitenkin on varma: viimeiseen saakka vastustan ahdasta hyvän äidin roolia!

Aloitan vastustamisen itsestäni, ja yritän olla suopeampi sekä itselleni että muille äideille. Jokainen perhe on erilainen, ja jokaisen tavat toimia sopivat juuri heille kaikkein parhaiten. Se, että minä valitsen perhepedin, ei tarkoita sen olevan paras ratkaisu jollekin toiselle. Ja sitä rataa. Kuka voi päättää, onko joku toinen hyvä äiti vai ei?

Aiempia äitiyspohdintojani muun muassa täällä ja täällä.

Leave a Reply