Top10-jutut kesän ekalla viikolla

Tämä viikko on ollut paras pitkään aikaan. Vaikka joka toinen yö onkin mennyt nukahtamisvaikeuksien kanssa hikoillessa, lämmenneet kelit ovat luoneet illuusion siitä, että tässä taidetaan elää elämän parasta aikaa! Tai sitten sitä eletään ihan tosissaan, tiedä häntä, mutta siltä se on tällä viikolla tuntunut. Olo on niin kevyt, että mitään ruotivaa mammapohdintaa en ennen sunnuntaita (vink, vink) julkaise. Nyt mennään viikon top10-listalla:

Aurinko. Suomessa aurinko on harvinaisuus, ja poikkeuksellisen pitkään odotimmekin tänä vuonna sen ilmestymistä näköpiiriimme. Nyt sitä on saatu, ja elämä on taas ihanaa! Pitäisi vissiin mennä aurinkorasvakaupoille?

Kasvihuone. Voisin muuttaa sinne asumaan. Chilit alkavat hiljalleen selvitä alkujärkytyksestä, ja yhtä auringonpolttamaa taimea lukuunottamatta kaikki selvinnevät muutosta. Jes! Suurta chilisatoa odotellen. Vielä pitäisi käydä tuossa naapurikunnan Kyläkaupassa hankkimassa hieman kesäkurpitsan taimia ja kesäkukkia myllätyn kukkapenkin täytteeksi.

Pihalla kuivuvat pyykit. Sisällä pyykit kuivuvat huonosti, ja tuoksu jää herkästi tunkkaiseksi. Pyykkinarulla pyykit taas kuivuvat muutamassa tunnissa. Ja se tuoksu! Puhdas, kesätuulessa kuivanut pyykki on kesän tuoksuista parhain.

Ystävä, joka tuo leipomuksiaan meille. Kuten olen joskus maininnutkin, mä olen aika kehno leipuri. Taito on harjoitteluvaiheessa, ja sillä välin onkin mukavaa, kun on leivontataitoinen ystävä. Raskausaikana mulla oli muutamia viikkoja kestänyt pullanhimovaihe, ja tämä ystävä toikin muutamaan otteeseen itse leipomiaan herkkuja lieventämään mun pullanhimoa. Tällä viikolla saatiin juustokakkua ja vuohenjuustopiirakkaa, olipa herkkua!

Keltainen lonkero. Keltaisessa tölkissä oleva lonkero on parasta kesäjuomaa. Siitä piti tulla mun kesäjuoma jo viime vuonna, mutta suunnitelmat muuttuivat, kun pissasin tikkuun kaksi viivaa. Otetaanpa nyt sitten takaisin tuo menetys – keltainen juoma on varattu jokaviikkoiselle saunareissulle.

Vauvan kanssa tehty harjoituskesäretki. Eilen käytiin Seinäjoella moikkaamassa mun siskoa ja hänen perhettään, kotikonnuilla kyläilevää Jyväskylän-ystävää sekä ostamassa kesäpeitot hikoiluvalvomisen päättämiseksi. Talviaikaan makuuhuoneessa pidetään sellaista 19 asteen lämpötilaa, joten onpa kuulkaa ollut nyt karmaisevaa yrittää nukkua kuumilla peitoilla 23 asteen lämpöisessä makkarissa! Ei tullut mittään. Tämän retken kruunasi erittäin sopeutuvainen vauva, joka ei ollut millänsäkään, vaikka koko päivä retkeiltiin aivan vieraissa paikoissa. Jes! Uskallan lähteä uudelleenkin.

Suursiivouksen tehnyt puoliso. Sillä aikaa kun minä ja vauva retkeiltiin, oli Taneli siivonnut koko huushollin lattiasta kattoon. En tiedä mitä olen joskus tehnyt oikein, että olen saanut noin mahtavan ihmisen miehekseni! Kuten sanottua, mä en erityisemmin siivoamisesta perusta. Siksi on enemmän kuin sata jänistä, että Taneli siivoaa joskus myös yksin. Minä voin sitten panostaa ja kuurata ensi kerralla 🙂 Muuten oli kuulemma ollut mukavaa siivoilla, mutta uusi moppi meidän täytyy ostaa. Ei kuulemma kelpaa enää se ikiaikainen!

Blogi. Blogi on ollut pystyssä noin kuukauden päivät, ja kerännyt useita tuhansia uniikkilukijoita jo nyt, kertoi mulle Google Analytics. Käsittämätöntä! Olen tosi onnellinen siitä, että tätä ihmiset lukevat. Varauduin siihen, että tätä käy lukaisemassa ehkä vanhempani ja muutama paras kaveri. Vähän suorituspaineita meinaa tulla, mutta ehkä mä niistä selviän. Olenkin keksinyt taas vaikka mitä hyviä postausaiheita, jotka ehkä auttavat tuoreita äitejä  ja ylipäänsä perheitä heitä mietityttävistä jutuissa. Aikaa kirjoittamiselle saisi olla enemmän, mutta sillä mennään mitä on annettu – ehkä sitä aikaa alkaa vauvan kasvamisen myötä löytyä.

Unelmointi. Olen unelmoinut uudesta autosta, lampaista ja vuohista, hyvästä ruoasta, lämpimänä kesäiltana paljuilusta ystävien kera, kalastusretkestä ja kolmen kilon kuhasta, runsaasta loppukesän chilisadosta, koiranpennusta, hyvin hoidetusta kukkapenkistä, kunnollisista imetysvaatteista, eväsretkestä lämpimässä kesäsäässä. Tiedättekö, että unelmoinnista tulee aina niin hyvä mieli – olivat unelmat toteutumassa tai eivät.

Saunominen. Napollinen vettä kiukaalle, seinää vasten nojautuminen, vasen jalka kaiteelle, siemaus saunajuomaa ja katse ikkunan läpi tunkeutuviin ilta-auringon säteisiin. Täydellinen hetki olla hiljaa ja unelmoida.

Toivottavasti teillä siellä on ollut yhtä ihana kesäviikko!

Vauva

Vauva

Vauva

Vauva

Vauva

Vauva

Seuraa blogiani myös Facebookissa www.facebook.com/suutarinlapsilla

ja Instagramissa @suutarinlapsilla

Leave a Reply