Ensimmäinen äitienpäiväni

Oen ollut äiti kolme kuukautta.

Vieläkään en ole täysin sisäistänyt sitä.

Eilen odotin autossa vauvan kanssa, kun Taneli kävi nopeasti hakemassa mummolleen kukkia. Samalla seurailin ihmisiä, jotka kulkivat ohitseni. Kaupan portaita asteli kaksi naista, toinen heistä oli jo kovin iäkäs. Iäkkäällä naisella oli toisessa kädessään kukkakimppu, toista kättä piteli nuorempi nainen. Äiti ja tytär, oletin. Yhteisellä kauppareissulla, ehkä he olivat hakemassa noita kukkia äitienpäivän juhlintaa varten. Ihailin tuota iäkästä naista, joka kävelyn jo käytyä epävarmaksi ja selän kaarruttua kumaraksi näytti niin kovin kauniilta.

Samalla hetkellä olin hieman ylpeä myös itsestäni: minussa ja tässä iäkkäässä naisessa on jotain samaa. Yhteistä meille on äitiys. Niin tavanomainen, mutta kuitenkin niin suuria merkityksiä sisältävä sana. Tuo nainen on ollut äiti jo useita vuosikymmeniä, minä vasta muutamia kuukausia. Silti saatoin tietää jotain siitä, mitä hän on kokenut saadessaan lapsensa ensi kertaa käsivarsilleen. Tuo tuntematon nainen sai minut toivomaan, että kunpa minäkin vielä ryppyisenä ja kumaraisena saisin käydä hakemassa äitienpäiväkukkia käsikkäin lasteni kanssa, olemus rakkautta täynnä.

Sitähän se äitiys on: rakkautta.

Voin pohtia pääni halkeamispisteeseen saakka täysimetyksen täydellistä kestoa, lapseni kehityksen tukemista mahdollisimman optimaalisella tavalla, kiinteiden oikeaoppista aloittamista, valintaa kestovaippojen ja kertakäyttövaippojen käytön välillä ja vauvan riittävää unensaantia. Eipä noilla millään ole mitään väliä, kunhan vain on rakkautta ja huolenpitoa.

Rakkaus ja huolenpito tekevät minusta äidin.

Kyllä minä osaan ainakin ne asiat, vaikken muuta hyvin osaisikaan.

Äitiys on ollut tähän saakka taatusti elämäni ristiriitaisinta aikaa: välillä niin saatanan raskasta, välillä uskomattoman ihanaa, mutta koko ajan äärimmäisen täynnä rakkautta. Uskon, että kyllä tästä selvitään. On aika mahtavaa olla äiti.

Lämpimiä ajatuksia jokaiselle äidille!

Leave a Reply