Kaikki on huonoja kasvattajia – paitsi minä ite

Semmoinen myrsky nousi Hanna Sumarin blogitekstistä, että oksat pois ja pala latvaa. Sumari arvosteli Perheet safkaa -tapahtumaan osallistuneiden vanhempien olevan lepukenkiä, jotka laittavat lapsensa päättämään liian vaikeista asioista liian varhain. Tämän lisäksi nuo vanhemmat eivät kiellä lapsiltaan mitään eivätkä opeta lapsilleen käytöstapoja, sillä heidän aikansa menee somettamiseen tai muuhun älypuhelinten räpläilyyn. Nämä vanhemmat eivät ole tarpeeksi läsnä, eivätkä piittaa mistään.

Tämä Sumarin teksti nostaa tunteet pintaan. Ei ehkä siksi, että teksti olisi ollut erityisen piikittelevä ja karmaiseva. Ajattelematon kylläkin, ja etten menisi henkilökohtaisuuksiin, tuomitsen Sumarin käyttäytymisen – en henkilöä. Oli tyhmää haukkua toista! Tunteisiin tuo toisten haukkuminen kasvatusasioissa ja vanhemman läsnäolon laadun arvioinnissa menee siksi, ettei tämä totisesti ollut ainokainen ulostulo muiden vanhempien kasvatusmenetelmien paskuudesta. Tai jopa siitä, ettei kasvatusmetodeita ole. Mainion vastineen luin esimerkiksi Asikaisen blogista, nauratti.

Minä kuulen vähän väliä omassa sosiaalisessa piirissäni kommentteja huonosta kasvatustyylistäni tai osaamattomuudestani sekä luen ristiriitoja täynnä olevia kasvatusvinkkejä lehdistä ja internetistä. Teet niin tai näin, on se aina jonkun mielestä väärin päin. Eipä siis ihme, että monelle tuo tuntui olevan jäävuoren huipulle asetettu “oot paska vanhempi” -lippu. Etenkin, kun kyseessä oli varta vasten perheille järjestetty Perheet safkaa -tapahtuma. Oh the irony!

Joiltain osin voisin olla samaa mieltä Sumarin kanssa – mikäli teksti irrotettaisiin kontekstista, esimerkit olisivat toisia ja mielipiteitä olisi jalostettu edes himppusen. Nyt koko teksti kuulostaa elitistisen keski-ikäisen aikuisen fantasiamaailman särkymiseltä: “ei saatana, eikö tämä maailma menekään kuten minä tahdon ja miten minulle nyt tänä päivänä sopisi toisten henkilöiden, etenkin perheiden, käyttäytyä?”

Sumari perheet safkaa
Tämä ruusu olkoon parhaimman kasvattajan palkinto.

No nyt tulee perusteluita sille, miksi mielestäni Sumarin teksti oli kamalaa luettavaa.

1. Ruoan valitseminen lautaselle ei ole tähtitiedettä. Myös lapsen täytyy saada olla osallinen häntä koskevista asioista päättämiseen. Ei tietenkään heti kaikkiin, mutta eikö nyt joku noutopöydästä tapahtuva ruoan hakeminen ole useimmille lapsille helpointa mahdollista päätöksentekoa? Siinä on sitä salaattia, keittoa ja perunaa, ja siitä saa lapsi valita, mitä syö. Tai olla valitsematta. Lapsi näkee valittavana olevat ruoka-aineet konkreettisesti nenänsä edessä ja saa harjoitella päättämistä turvallisesti. Vahinkoa ei tapahdu, vaikka päätös menisikin mönkään. Vanhempi tuntee lapsensa ja tietää, kannattaako tiettyjä ruoka-aineita alkaa lapsen lautaselle tunkea vai ei. Ja väsynyt äiti saattaa ironisesti kysyä lapseltaan, että saako hän nyt edes itse syödä sitä keittoa, kun mikään ei (taaskaan?) lapselle kelpaa. Hänen äitiyttään on aika halpamaista ryhtyä ulkopuolisen julkisesti arvostelemaan.

Minut pakotettiin lapsena syömään päiväkodissa aamuisin kaurapuuroa ja lihakeitosta myös läskit lihojen kyljestä. Vielä kaksikymppisenäkin yökin kaurapuuroa suuhuni laittaessa. Väkisin opettelin siitä pitämään raejuuston kera näin aikuisena. En kuitenkaan edelleenkään laske kaurapuuroa erityisen herkuksi tai syö lihojen päältä läskiä. Mitä siis sain kasvatuksellisessa mielessä tuosta hoidossa tapahtuvasta, joka arkiaamu toistuvasta puurohelvetistä? Tuliko musta jotenkin parempi ihminen? Ei tullut, ihan paska ihminen olen. Ja vihaan yli kaiken sitä, että mua yritetään pakottaa tekemään jotain. Ja ei, en ajattele ny Afrikan lapsia, me olemma Suomessa ny.

2. Yhdestä tilanteesta ei voi muodostaa kuvaa perheen koko arjesta. Tämän saisin itsekin muistaa, mutta niin saisi myös Hanna Sumari ja kaikki muut toisten ihmisten kasvatusvalintoja päivittelevät tyypit. Et voi koskaan tietää, millä taustoilla sitä siinä ruokaravintolassa vanhemmat ja lapset ovat ja käyttäytyvät. Jos vaivaa, kysy nätisti. Älä kirjoita ja hauku netissä yleistäen kasvatuksen olevan nykyvanhemmille vieras sana – niin, onkohan se jotain syötävää? Hehe.

3. Harjoittelua vaatii osata käyttäytyä ravintolaetiketin mukaisesti. Eivät lapset automaattisesti istu aloillaan pitkiä aikoja kerrallaan, ja miksi tarvitsisikaan? Vaaratilanteita on toki suotavaa välttää, mutta antakaa nyt armoa. Ehkä tarjoilijat osaavat väistellä edestakaisin sinkoilevaa matalaa väkeä, kun kyseessä on kuitenkin Perheet safkaa -tapahtuma? Taisi Sumari itse tällä kertaa olla väärässä paikassa väärään aikaan.

4. Kyseessä oli Perheet safkaa -tapahtuma. Perhetapahtuman kuvailu maanpäälliseksi helvetiksi, lasten vertaaminen villieläimiin ja ravintolassa olleiden vanhempien haukkuminen keskenään turiseviksi, lapsensa hylänneiksi hirviöiksi? Sanokaa nyt, että tämä on joku salaliitto. Jokin helvetin hyvä markkinointikikka, jolla saadaan Hanna Sumarille ja Perheet safkaa -tapahtumalle medianäkyvyyttä?

Kyllä minä sen sanon, että jos tuollaisessa tapahtumassa olisin tulevaisuudessa omien rakkaiden kiljukaulojeni kanssa, niin en mä jaksaisi koko aikaa olla niin helvetin läsnä lapsilleni ja keskustella vain oman pöytäväkeni kanssa. Kersat pitäköön hauskaa ja aikuiset kerrankin keskustelkoon toisten aikuisten kanssa. Vieraisiin pöytiin huutelu – sallittua!

Eniten ärsyttää, kun kasvattamisesta ja vanhemmuudesta on tehty keino syyllistää ketä vain, mistä vain. Kun keskittymiskykysi herpaantuu julkisella paikalla hetkeksi, niin joku saa siitä syyn katsoa kieroon ja arvostella vanhemmuuttasi.

Jos sinä olet aikoinaan kasvattanut lastasi onnistunein tuloksin tietyllä tavalla, ei se tarkoita sitä, että se sama tapa pätee kaikkiin muihinkin perheisiin ja lapsiin. Tapoja on yhtä monta kuin perheitäkin, eikä edes saman perheen sisällä voi soveltaa samoja kasvatusmenetelmiä kaikkiin lapsiin. Sisaruksetkin ovat temperamenteiltaan erilaisia. Sitä paitsi kasvatuksella voit vaikuttaa lapsesi tulevaisuuteen vain aivan mitättömän vähän. Ympäristö, geenit ja lapsen oma temperamentti vaikuttavat paljon enemmän.

Annetaanko kasvatusrauha kaikille? Suurin osa vanhemmista yrittävät täysillä, eikä se ulkopuolisesta vaikuta aina kaikkein onnistuneimmalta yritykseltä. Lopputulos taas voipi yllättää!

Leave a Reply