Kesähiukset räväytetty

Blogihiljaisuutta on takana useampi päivä. Olen nauttinut elämästä ja puuhaillut vaikka ja mitä! Lienee aika kertoa niitä puuhia tännekin, ja yksi niistä on tämä: kävin kampaajalla hommaamassa kesätukan! Oon ollut vuosikausia pitkähiuksinen, enkä muutamaan vuoteen niitä pahemmin ole edes värjäillyt – raskausaikana en värjännyt hiuksia ollenkaan.

Synnytyksen jälkeen alkoi tulla sellainen olo, että nyt sitten äkkiä jotain muutosta tähän kuontaloon! Yhtäkkiä alkoi tympiä ainaiset pitkät hiukset ja väritön olemus. Sitten sattui silmiini erään ihanan bloggaajan postaus hänen muuttuneesta hiusväristään. Se oli menoa se! (Postaus täällä.)

Jo samana iltana lähetin ystävälleni (joka on myös luottokampaajani) tuosta väristä kuvan, ja kysyin, että onnistuiskos. Onnistuisi! Suunnittelun myötä väri toki hieman vaihtui, ja päädyimme tuohon pian kuvissa näkyvään!

Voi jee kuulkaa kuinka jännitti. Puna- ja oranssitukkaisista ajoistani on jo vuosikausia, ja ne mitä hölmöimmät ja kreiseimmät rasta- ja pinkkitukka-ajat olivat niitä kultaisia taidelukioaikoja Tampereella… <3 kynnys siis moiseen muutokseen oli korkea, mutta “hiukset nyt kasvaa aina takaisin”, oli lohduttava lause kun liikaa jännitti.

Perjantai-iltana sitä sitten istuttiin kampaajantuolilla useampi tunti. Pylly hiessä, kädet täristen. Ei vaan! Luottamus oli suuri. Veikkaanpa, että aivan vieraalle kampaajalle en olisi tällainen muutosleikki mielessä mennyt. Siinä on muuten sekin hyvä puoli, ettei tuon tutun kampaajan kanssa tarvitse käydä tyhjänpäiväisiä sääkeskusteluja, vaan voi joko olla ihan hiljaa tai keskustella oikeita asioita. Ja jos olisi käynyt katastrofi, olisi senkin voinut huoletta kertoa!

Onneksi ei tarttenut minkäänmoista shokkia kärsiä, eikä hiuskatastrofi iskenyt, sillä lopputulos oli huippu! Vaikka siis en oo vieläkään aivan täysin tottunut tähän muutokseen. Harjatessa hiukset loppuu kesken, etuhiukset menee miten sattuu ja värikin poikkeaa melkoisesti entisestä. Ekojen päivien ajan hämmästys onkin peiliin kurkatessa ollut suuri, ja noiden kuvienkin ottaminen oli jotenkin tavallista haastavampaa 😀 Hiljalleen se silmä tottuu, ja aika ihanan väriset ovat nuo kesähiukset mielestäni.

Tästä lähdettiin:

Ja tähän päädyttiin:

Mitäs tuumaatte? Kesähiuksia kerrakseen? 🙂

Leave a Reply