Löytökissani tykkäävät vauvasta – onneksi!

Löytökissat 2

Meillä on kaksi kissaa, Lilli ja Tommi. Molemmat ovat hieman vahingossa eksyneet meille asumaan, ja siitä huolimatta (tai juuri siksi) heistä on kovin tärkeitä perheenjäseniä on tullut. Tommi on majaillut meillä jo lähes kolme vuotta. Lilli taas muutti meille vuosi sitten, kun oppilaat löysivät hänet koulun pihasta. Silloin hän oli vielä pieni pentu, joka oli omistajansa tietämättä ottanut liftikyydin auton konetilassa koululle. Omistaja löytyi muutama päivä myöhemmin, mutta en minä enää voinut siitä söpöläisestä luopua, joten pentu jäi meille! Lillin saapumiseen liittyy kuitenkin tarina, joka hymyilyttää aina, kun sitä muistelen.

Oppilaat kertoivat maanantaina nähneensä koulun pihassa kissanpennun, jota olivat koettaneet saada kiinni. Komensin heitä jättämään pennun rauhaan, sillä oletin sen olevan tutkimusretkellä jostakin lähellä sijaitsevasta naapuritalosta. Seuraavana aamuna oppilaat ilmoittivat kissan yhä olevan pihassa. Voi samperi, ajattelin, ja vanhana eläinten ystävänä oppitunnin aihepiiri vaihtui ympäristöopin ja empatiakyvyn opiskeluksi: lähdimme yhdessä tuumin pelastamaan pentua!

Useiden yritysten jälkeen nappasimme pennun kiinni, ja piilotin sen pienluokan vessaan! Koulun ihana keittiöhenkilökunta lahjoitti tyypille ensihätään hieman kinkkua ja pahvilaatikon, jossa majailla. Ruokavälkällä hain pennulle ruokaa, ja sen syömistä sitten ihmeteltiin siinä oppilaiden kanssa yhdessä koossa. Vatsan täyteen syötyään reppana simahti, ja nukkuikin pahvilaatikossa pitkälle iltapäivään – heräten meiltä kotoa. Vähän väliä oppilaat halusivat käydä kissaa kurkkaamassa, ja opiskelu meinasi jäädä unholaan kun kissan kohtalo mietitytti.

Tuosta yhteisestä kissanpelastusretkestä tuli mulle ja oppilaille yhteinen juttu, josta riitti juteltavaa vielä seuraavallekin syksylle. Useat oppilaat tulivat syyslukukauden alkaessa moikkaamaan ja kysäisemään, mitä kissalle kuuluu. Ja mitä reaktioita se saikaan oppilaissa aikaan! Yläkouluikäisissä teineissä! Se hellyyden ja empatian määrä, jonka he pentuun kohdistivat, oli ihan käsittämätöntä. Sydän oli pakahtua, kun yhdessä pohdittiin kissojen hoitoa, kesäkissa-ilmiötä sekä ihan vaan eläinten suloisuutta ja samalla rapsuteltiin pientä, suloista pentua. Toki joukossa oli hitaammin lämpeäviäkin oppilaita – mutta niin vaan heitäkin sitten salaa kiinnosti kissan kohtalo (ja vähän paijaaminenkin), kun muita nuoria ei ollut paikalla. Joskus totisesti on parempi olla pitäytymättä tuntisuunnitelmassa ja heittäytyä luonnollisesti tarjolla oleviin aiheisiin. Luulen, että tästä oppilaat saivat pitkälle kantavaa oppia empatiasta sekä eläinten kohtelusta. Elättelen aidosti toivoa siitä, että oppilaat oikeasti oppivat siitä jotain, etteivät he käyttäytyisi kuten tämän Hesarin uutisen lapset.

Löytökissat 3

Löytökissat 5
Lilli ensimmäistä kertaa ulkoilemassa meillä. Jännittävää oli, sekä mulla että kissalla.

Päivän päätteeksi kuljetin pennun pahvilaatikossaan auton etupenkillä meille. Vähän jännitin, mitä Taneli uudesta tulokkaasta tuumaa, mutta taustani suurena eläinten ystävänä tuntien hän ei pahemmin yllättynyt… Nopeasti Lilli-Pulla Pesonen sai nimensä ja saavutti kuninkaallisen asemansa perheenjäsenenä. Pitkään tämä neiti olikin mun pieni sylikissa, nukkuen yöt vieressä tai jalkojeni päällä. Kovat ajat koittivat vasta Jätkän synnyttyä helmikuussa. Onneksi kissat tottuvat nopeasti, eikä ensimmäisten viikkojen jälkeen ole tarvinnut Lilliäkään väkisin kantaa iltaisin makuuhuoneesta pois. Reppana! Kohta vauvakin on jo niin iso, että kissat voi laskea makuuhuoneeseen öisin. Ja silloin ne eivät varmaan enää halua tulla lähelle tuota turkkia repivää taaperoa, on villi veikkaukseni.

Lilli on vieraita kohtaan yhä arka, mutta hellyydenkipeä ja rohkea kotiväelle. Mä olen hänen suosikki-ihmisensä, mutta nyt vauvan vallattua sylipaikan kelpaa tuo Tanelikin. Lilli naukuu ja katsoo vaativasti syvälle silmiin silloin, kun on nälkä tai jos haluaa ulkoilemaan. Kissamme siis ovat ulkoilevia kissoja, jotka kuitenkin viettävät suuren osan vuorokaudesta sisätiloissa. Lilli ei käytännössä talvella käynyt kuin tarpeillaan ulkona, mutta kevään koittaessa alkoi viihtyä ensin kasvihuoneessa aurinkoa ottamassa, ja niinä harvinaisina aurinkoisina päivinä Lilli hengaa ulkosalla hiirijahdissa niin kauan, kuin on lämmintä. Pikkuruisesta ja pelokkaasta löytökissasta on kasvanut kaunis ja meille niin kovin rakas katti!

Löytökissa 77
Tommi niin lähellä vauvaa, kun vain saa mennä.

Alkujärkytyksen jälkeen kissat ovatkin sopeutuneet vauvaan hienosti, vaikkakaan en jätä kissoja hetkeksikään yksin vauvan kanssa enkä päästä niitä makuuhuoneeseen öisin. Ainoastaan Tommi yrittää tunkea liian lähelle vauvaa, koska ei ymmärrä vauvan olevan vielä liian pieni tätä silittämään. Tai että vauva voi vielä tukehtua, mikäli viisikiloinen rontti menee päälle makaamaan. Läheisyydenkaipuu tosin varmaan kohta loppuu, sillä viime viikonloppuna Jätkä jo ekan kerran tarttui Tommia viiksistä. Kissa oli hämillään, muttei tuntunut täysin tilannetta tajuavan. Uskoisin, että Jätkän kasvaessa hänestä ja lemmikkieläimistämme tulee hyviä tovereita, vaikka näin alkuun saakin molempia osapuolia vahtia silmä kovana, ettei satu vahinkoa.

Toivon, että poikamme saa nauttia lemmikkieläinten tuomasta ilosta ja onnesta, kuten minäkin lapsena sain, eikä hänelle tulisi vaikkapa allergioita. Kovasti on tulevaisuudessa opettamista siinä, kuinka eläimiä silitellään ja miten heidän kanssaan ollaan, mutta sen haasteen otan mielelläni vastaan. Minulle lemmikit ovat olleet aina niin merkityksellisiä, että sen haluaisin siirtää myös omalle jälkikasvulleni. Lapsena lenkkeilin koiran kanssa, rapsuttelin ja silittelin koiriamme ja kissojamme sekä istuin kesäisin tuntikausia lammasaitauksessa lukemassa heille ääneen kirjoja. Ja lampaat tietysti kuuntelivat, korvat höröllä vieressä makoillen.

Olisin kovin onnellinen, jos omatkin lapseni saisivat mahdollisuuden kokea lemmikkieläinten tuoma ilo. Samalla he oppisivat jotain siitä, kuinka muita eläviä olentoja tulee kohdella, empatiakykyä ja välittämistä. <3

 

Leave a Reply