Minä osaan lentää

Kaikki alkoi selfiestä. 

Vauva oli nukkunut jo kauan aamupäivän uniaan, ja mulla alkoi olla tylsää. Rikkaruohot oli kitketty, kasvit ja kukat kasteltu, pyykkikone lauloi, aurinko paistoi. Tulipa siinä sitten mieleen, että voisin napata pari kuvaa itsestäni blogiin. Blogiin en tänään jaksaisi mitään kirjoittaa, en ollut lainkaan sillä tuulella, että jaksaisin ruotia äitiyttä pätkän vertaa. Selfiet taas, nehän ovat kepeää puuhaa tällaiseen hetkeen!

Otin yhden kuvan – ei kovin hyvä. “Muista, turha itsekritiikki romukoppaan”, hoin itselleni kun sormeni kosketti roskakorin kuvaa näytöllä useamman kerran. Vasta blogin ja tätä varten otettujen kuvien myötä olen alkanut hyväksymään itsestäni otetut kuvat. Olen oppinut, miltä näytän. Ja miltä saan näyttää. 

Liian herkästi sitä katsoo kuviaan inhoten ja kritiikistä mustien lasien läpi. Makkara siellä, kaksoisleuka tuolla, ruma ilme täällä. Vieläkin sitä teen, ei muutama kuukausi blogikuvia ottaessa paljoakaan ole muuttanut. Hieman on muuttunut kuitenkin: olen oppinut armollisemmaksi itseäni kohtaan. Oikeastaan näytän aivan hauskalta kuvissa, aika monessa kuvassa siis ainakin.

Niinpä jatkoin omakuvien räpsimistä. Huomasin taivaan ja pilvet – nepä ovat kauniita tänään. Pilvet muodostivat hassut sarvet päälaelleni. Jatkoin räpsintää ajatuksena napata hassu pilvisarvikuva. Ajatus jalostui yhä, ja hetken kuluttua se jo vallan lensi.

Jos jostain mahdottomasta haaveilen, on se lentämään oppiminen. Kaikkein rakkaimmat ja sykähdyttävimmät uneni ovat olleet niitä, joissa olen osannut lentää. Mieleenpainuvin lentämisuni on ehdottomasti vuodelta 2008, kun olin ulkomailla ja luin Bulgakovin Saatana saapuu Moskovaan. Joko se oli etelän sumuinen ja kostea yöilma, tai sitten Bulgakov sai vangittua aitoa magiaa romaaniinsa, mutta oi miten todentuntuisesti sinä yönä liitelin taivaalla. Jonain päivänä luen tuon kirjan uudelleen, sillä palan uteliaisuudesta tietää, voisinko jonain yönä jälleen liidellä purppuraisella taivaalla mitä maagisempien olentojen keskellä.

Tämän lentofriikki-taustan vuoksi oli luontevaa päätyä lentämään myös näissä kuvissa. Tylsä hetki ja vauvan heräämisen odottelu vaihtuivat ilonpidoksi, hauskoiksi kuviksi ja mielikuvitusmatkaksi. Ja näemmä myös blogitekstiksi! 

Muistakaa hassutella, se virkistää kummasti.

Leave a Reply