Mummolassa, osa 1: Miinavaara

Miinavaara 1

Meidän lapsella on kaksi mummolaa ja yksi pappala. Olemmepa onnekkaita! Mummolat ovat ulkoisesti kovin erilaisia, mutta onpa niillä yksi yhteinen tekijä: molempiin olemme Jätkän kanssa aina tervetulleita. Tänään on vuorossa Tanelin äidin koti. Seuraavassa mummola-postauksessa taas esittelen minun vanhempieni talon, joka on myös kotitaloni.

Tanelin äiti asuu korkean mäen päällä maailman sympaattisimmassa mummonmökissä, jossa hänellä on seuranaan Hugo-koira sekä kaksi kanaa. Talo on hirsirunkoinen ja yli sata vuotta vanha. Siksi sillä onkin pitkä tarina. Taloa kutsutaan Miinavaaraksi, sillä aikoinaan taloon ja sen pihapiiriin muutti raskaana oleva Miina. Hän oli tullut raskaaksi talolliselle herralle, jonka piikana Miina oli toiminut. Entisaikaan ei lehtolapsia suvaittu, mutta miehen tuli niin sanotusti korjata erheensä ja turvata jälkikasvunsa tulevaisuus jollakin tavalla.

Niinpä oli lapsen isä rakentanut Miinalle talon, johon hän sai äpäränsä kanssa muuttaa asumaan. Miina asuikin talossa aivan vanhukseksi saakka, kuulemani mukaan aina 80-luvulle asti. Huhu kertoo myös, että Miina osasi olla äkeä, ja siksi tilaa kutsutaan Miinavaaraksi.

Koska talo on vanha, ei sinne tule sähköä eikä vettä. Pihapiirissä on toki kaivo, josta saa nostettua pesuvedet. Virtaa saadaan aurinkopaneeleista ja tarvittaessa polttoainekäyttöisestä aggregaatista. Aitoa maalaistunnelmaa onkin löylytellä puulämmitteisessä ulkosaunassa ja pestä itsensä kaivovedellä! Elämäni parhaimpia löylyjä olen Miinavaaran saunassa saanut olla nautiskelemassa.

Tanelin äiti on omistanut talon noin kymmenen vuotta, ja siinä ajassa remontoinut ja entisöinyt taloa, saunaa ja pihapiiriä hurjasti, mutta vanhaa kunnioittaen. Miinavaara on täynnä ihania yksityiskohtia, ja koetin niitä tallentaa kameralle, kun viimeksi kyläilimme siellä.

Miinavaaraan on aina ihana mennä, ja metsän keskellä ilman sähkölaitteiden huminaa saa taatusti sikeät unet! Taidan lähteä sinne nukkumaan sitten, kun vauva selviää ilman yösyöttöä ja mä kaipaan vihdoinkin pitkiä yöunia. Ihan yksikseen ei sielläkään nimittäin joudu nukkumaan, sillä Hugo-koira saattaa osan yöstä viettää vieressä. Hyvänyön ja -huomenen suukkoja unohtamatta.

Mummolassa
Martta-kana oli ihmeissään, kun kamera räpsyi.
Kanala
Valko on arempi kana, ja hänen täytyikin tovi miettiä, uskaltaako kanssani olla samassa tilassa.
Kanala 2
Nokkimisjärjestys on selvä!

Sauna

Sauna 2
Huippulöylyjä tarjoileva sauna.
Sauna 3
Saunan terassilla on ihana vilvoitella ja oleskella.
Miinavaara 3
Eteisestä löytyy monenmoisia lyhtyjä, paljasta hirttä ja ihanaa mintunväriä!
Miinavaara 4
Kesäkukat odottelevat ikkunalla lämpimiä kelejä.

Miinavaara 5

Miinavaara 6

Pönttömuuri
Pönttömuuri lämmittää ihanasti.

Pönttömuuri

Takka
Tämä takka on niin nätti!

Miinavaara 7

Miinavaara 9

Fesa appelsiini

Fesa appelsiini 2

 

Leave a Reply