Oodi somelle

Uhosin tuossa taannoin, että kirjoitan vielä ylistyksen sosiaaliselle medialle: minun mielenterveyteni pienen vauvan äitinä se ainakin on pelastanut. Näin ei varmaan saisi sanoa, sillä monessakin mediassa älylaitteet ja niitä käyttävät äidit yhdistetään julkeimmillaan välinpitämättömiksi ja väkivaltaisiksi. Jokunen viikko sitten eräällä vauvapalstalla käytiin aiheesta keskustelua. Tuntui jotenkin kamalalta,, kun tuoreet äidit siellä syyllisyydestä punaisena helottavin poskin myönsivät olleensa tuhmia ja käyttäneensä somea ja älylaitteita vauva-aikana. Siis ehkä jopa muulloinkin kun vauva nukkuu! Huh, miten häveten keskustelussa omasta somen käytöstä puhuttiin ja muulle kansalle vakuuteltiin, että Instagram on poistettu tai ainakin somen käyttö on “onneksi vähentynyt vauvan tulon myötä”.

No miksi sen nyt sitten pitäisi vähentyä? Miksi Instagram on uusi epäpyhä, ainakin jos olet äiti? Mikset saa käyttää puhelintasi, kun imetät?

Kauas ei tarvitse taaskaan kalaan lähteä, jotta syypää tälle jumalattomalle äitien syyllistämiselle ja sitä kautta äitien syyllistymiselle löytyy. Yleinen keskusteluilmapiiri jota media ruokkii: niin kovin veikeästi äitien somen käyttöä vuosi vuoden jälkeen parjaten. Jotta asia tulisi vakuuttavasti ilmi, haetaan ääneen joku asiantuntija paasaamaan älylaitteiden käytön vuorovaikutustaitojen kehittymistä sammuttavasta vaikutuksesta. Ehkäpä se niin tekisi, jos ihan totta vie vanhemmat unohtaisivat lapsensa tyystin älylaitteiden vuoksi. Näissä puheenvuoroissa vaan unohdetaan se, että todennäköisesti suurin osa vanhemmista omaa (maalais)järkeä. Kohtuus kaikessa ja sitä rataa.

Tällä kertaa esimerkiksi tälle Aamulehden artikkelille oli löytynyt äitejä ja isiä syyllistämään joku muukin lastenpsykiatri kuin Jari Sinkkonen. Kylläpä yllätyin: vaan toki asiantuntijastatuksellaan ratsastava professori Kaija Puura syyllistävää sormea vähintään yhtä tehokkaasti heiluttaa. Ei siis sillä, että Sinkkonen aina kaikkia syyllistäisi, mutta jossain vaiheessa ajatuksiini pääsi sellainenkin tuumaus, että liekö tuo Sinkkonen Suomen ainoa lastenpsykiatri. Vähän niin kuin Amadeus oli aikoinaan Salkkareiden ainut ravintola. Vaan niinpä siinä kävi – kuten Amadeus sai rinnalleen Amandan, sai Sinkkonen rinnalleen Puuran. Asiantuntijapuhe on omiaan pönkittämään teknologiavastaisuutta ja etenkin äitejä syyllistävää keskustelukulttuuria. 

“Vaikka vain tuijottelisit vauvaasi niin se on arvokkaampaa kuin somen päivittely”, kerrotaan tässä Ylen pari vuotta vanhassa uutisessa. Järki käteen, tietenkin: somea ei tarvitse päivittää tai lukea jatkuvasti, mutta miksi minä en saisi sitä päivittää? Teenkö vauvastani jotenkin vähemmän arvokkaamman, kun käytän somea? Pitäisikö sitä istua sitten yksikseen kotona vauvaa tuijottamassa, jotta olisin riittävästi läsnä ja antaisin vauvalleni kaiken mahdollisen arvon? Minulta vaaditaan täyttä omistautumista ainoastaan lapselleni, itseni ja itsenäisyyteni menettämistä äitiydelle. Some ja älylaitteet ovat se kielletty hedelmä, jota nainen ei osaa käyttää oikein. Ja jos joku vauva-arjessa on arvokasta, se on vanhempien hyvinvointi ja jaksaminen. En väheksy vauvan tuijottelua, se on oikein ihanaa ja siihen saattaa uppoutua. Kuitenkin kännykän ajoittainen räpläily ja some-höpötys saattaa olla joinakin päivinä ainoa kontakti muihin aikuisiin ihmisiin. Ainut kanava, johon purkaa tunteita, kun arki ei mene ihan nappiin. Tältä kantilta katsottuna tuo syyllistäminen on jopa sosiaalisen elämän eväämistä ja hyvinvoinnin horjuttamista.

Aika kolkkoa syyllistämistä. Sosiaalinen elämä on täällä perähikiällä hieman kortilla, enkä edelleenkään himoitse kenen tahansa seuraa niin että lähtisin introvertin helvettiin eli tuntemattomia naamoja kuhiseviin kohtaamispaikkoihin: luonnollisempi vaihtoehto korvata ajoittaiset sosiaalisen elämän aukot on käyttää somea. (Joskin viimeisimmän yksinäisyyttä käsittelevän postauksen jälkeen sain useammankin yhteydenoton mitä ihanimmilta tutuilta ja niistä tuli erittäin hyvä mieli: te ette siis ole se introvertin helvetti :D) Ja siis, vaikka sosiaalinen elämä ei olisikaan kortilla, on somen käyttö oivaa viihdettä ja aikamoinen bonus elämälle yleensä.

Ja sen minä sanon, että tämä blogi ja sen myötä uudella tavalla auennut some-maailma ovat antaneet mulle mahtavia uusia kokemuksia, uusia tuttavuuksia, ja tietynlaisen sosiaalisen verkoston kehikon. Ja täten pelastaneet mut pahimmalta kotiäidin yksinäisyydeltä. Lisäksi blogi ja some ovat olleet mulle kanava purkaa pahimpia äitiyteen kasvamisen ja tottumisen kriisejä: nauroin jälkikäteen itsekin eräälle Instagram-storylleni, jossa keittelin perhanan vihaisena marttyyriäitinä terveellistä ketsuppia, kun todellisuudessa teki mieli lähteä ryyppäämään. En tarkoita, että kaikkien äitien pitäisi nojata sosiaalinen elämänsä somen varaan (enkä sitä tietenkään itsekään tee). Tarkoitan sitä, että jokainen äiti saa halutessaan käyttää somea ja vilkaista älylaitettaan ilman pelkoa siitä, että joku ulkopuolinen siinä kyttää ja arvostelee. Edelleen, suurin osa meistä enemmän tai vähemmän tuoreista äideistä omaa sen maalaisjärjen. Jopa ilman syyllistämistä.

Olen lähes tavallinen äiti melkein tavallisin miettein: vänkään vaan niin toden teolla vastaan, mitä tulee kohtuuttomiin hyvän äitiyden vaatimuksiin (joista taannoin kirjoitinkin) ja eri medioissa haastateltuihin asiantuntijoihin, joiden mielestä äidin käytöksessä vahingollista lapsille on kaikki muu paitsi hiljaa kotona nyrkin ja hellan välissä pysyminen. Puhumattakaan äidin oman identiteetin rippeiden talteen kaapimisesta tai omista, ikiaikaisia normeja vastustavista ajatuksista.

Siksipä minä kajautan ilmoille tämän yhden tekemistä ilmaisevan sanan: vastustan!

Some ja äidit
Kuvassa oleva lainalapsi joutunut dinosauruksen suuhun, koska mä sometin. Pohjanmaalla kaikki on isompaa, nimittäin. Ei korpit kuulkaa riitä.

Leave a Reply