Suutarin kopla eli meidän perhe

Follow my blog with Bloglovin

Eräänä arki-iltana valmistin ruokaa, kun ystäväperhe vieraili luonamme.

Ystävien lapsi: Miksi Karoliina tekee noin paljon ruokaa?

Taneli: Koska se tekee sitä koko perheelle.

Ystävien lapsi (tuhahtaen): No ei teitä, ei teitä kyllä kovin montaa oo. Teitähän on vain kolme!

Seitsenhenkisen perheen lapsukaisen kommentti nauratti meitä kovasti. Totta, meitä on vain kolme, mutta helmikuun  alkupuolelta lähtien kyseinen luku on tuntunut hurjan suurelta ja ihmeelliseltä. Kun lapsemme syntyi, meistä tuli ihan oikea perhe. Emme olleet enää kahdestaan (mikä sekin toki oli ihanaa, ainakin valtaosan ajasta), vaan meitä oli kolme. Se on tässä elämäntilanteessa mitä maagisin luku.

Tuosta kolmannesta tyypistä tuli aivan äärettömän tärkeä meille molemmille aivan ensihetkistä lähtien. Niillä ensihetkillä Taneli muuten itki kuin mielenköyhä (onnesta) ja minä olin vaan niin onnellinen kun sain sen kinnaavan mötkäleen vihdoin pungerrettua pihalle.

Tärkein meistä on siis vauva, jota täällä kutsun Jätkäksi. Hänen ympärillään elämäni on viime kuukaudet pyörinyt, ja varmasti häneen liittyviä juttuja tulen tänne kirjoittelemaan. Ihana, ihana pieni poika. Tämä tyyppi taisi olla tämän perheblogin perustamisen innoittaja – mun muusa!

Taustajoukoissa ja vankkana tukipilarina on avomieheni Taneli. Hänen kanssaan olemme opetelleet vanhemmuutta viime kuukaudet. Annettakoon hänelle kuitenkin yksityisyytensä, joten vaikka hän taustallani vahvasti vaikuttaakin ja tekstit myös hänen puuhiaan sivuavat, pyöritään kuitenkin lähinnä mun hommissa ja mietelmissä eli meikäläisen navan ympärillä. Eli tämmöisen tyypin:

Kolmantena, yllä kuvissa ja tätä näppäimistöä naputtamassa, olen minä. Olen Karoliina, 30-vuotias

  • sitä ainaista gradua (muttei sentään hiihtodemoa, niinkin meinasi käydä kun pakottivat yliopistossa hiihtämistä opiskelemaan jotta tutkinto irtoaisi joskus, ja sekös vitutti) vaille kasvatustieteen maisteri. Pääaineenani erityispedagogiikka. Pitäisi se gradu joskus tehdä, vaan tässä on ollut vähän kaikenlaista – muutamia vuosia töitä, erikoisia elämäntapahtumia sekä yksi vauva.
  • luonteeltani tulinen, liian suorasanainen mutta äärimmäisen empaattinen.
  • itseäni parhaiten kirjoittamalla ilmaiseva. Toisaalta olen rakastanut opettajan työssäni kaikkein eniten vuorovaikutteista opetuskeskustelua oppilaiden kanssa.
  • ennen äitiysvapaata vuorovaikutin yläkouluikäisten oppilaiden kanssa laaja-alaisena erityisopettajana. Ihan on ikävä niitä kolttostelevia teiniviiksiä, voi että!
  • pienen, maailman ihanimman pojan äiti.
  • ruokaa ja ruoanlaittoa rakastava. Leipominen on harjoittelun alla, sillä viime aikoina ei oo kakut eikä piirakat pahemmin onnistuneet.
  • omistautunut puutarhuri. Viljelyssä tänä vuonna chilejä ja tomaatteja. Kasvimajan rakensi armas siippa viime kesänä.
  • maalaistalon omistamisesta unelmoiva. Talossa olisi ehdottomasti iso keittiö ja tietysti leivinuuni ja jonka piharakennuksessa olisi pihatto suurella laitumella parille lampaalle, vuohelle ja kanalle. Pihapiirissä seikkailisi pari lasta, kissaa ja koiraa. Kissat ja yksi lapsi, check.

Siinä taustaa suutarista ja hänen koplastaan! Näiden jälkeen päästään oikeisiin teksteihin käsiksi – teemoissa ylläolevia juttuja. Fokus äitiydessä ja perhe-elämässä sekä maaseudussa. Sinä, joka luet tätä: onko sulla juttutoiveita?

Leave a Reply