Vauva 4kk: puruleluja ja äidinrakkautta

Meidän tyyppimme on jo neljä kuukautta vanha! Kolmen ensimmäisen kuukauden jälkeen vauvasta on tullut helppohoitoisempi, ja huh kuinka se helpottaa tätä elämää näin äidinkin näkökulmasta. Tykkään totisesti enemmän tästä nykyisestä vauvasta, josta on tullut tietyllä tavalla mun uusi ystäväni. Meillä on aika hauskaa yhdessä! Vauva on herännyt tähän maailmaan, oppinut jo perheemme päivärytmiä ja tapoja, löytänyt omat ruokailu- ja unirytminsä sekä alkanut olla vuorovaikutuksessa kanssamme. Pieni, hämillään oleva ja itkuinen sintti on muuttunut huumorintajuiseksi, uteliaaksi ja reippaaksi vauvaksi.

Vaikka joku biologinen hoivavietti käynnistyi melko pian vauvan synnyttyä, on rakkaus vauvaa kohtaan muodostunut hitaammin. Toki siinä oli ne kolmannen vuorokauden hormonimyrskyt, jotka tekivät jotain kummallista aivotoiminnalleni ja silmäkulmilleni, mutta väittäisin, että ne ekat viikot leijailtiin ja selvittiin ihan jonkin muun kuin varsinaisen (äidin)rakkauden voimin. Se kiintymysrakkaus on kyllä näiden kuukausien myötä syttynyt vauvaan hiljalleen tutustuessa. Ekana yönä vauvan synnyttyä, kun salista siirryimme vierihoitohuoneeseen, muistan miettineeni vain väsymystä. Olin ihan saatanan väsynyt 95 tuntia kestäneen rupeaman jälkeen, eikä kyllä tehnyt mieli pussailla vauvaa kun väsytti niin tajuttoman suuresti. Pelkäsin lähinnä nukahtavani ja pudottavani tyypin. Se päätähuimaava rakkaus kehittyi ajan kuluessa.

Jokainen hetki yhdessä vauvan kanssa on muuttanut sitä, mitä vauvaa kohtaan tunnen. Alkukantaiset vaistot ohjasivat aluksi vauvan lähelle, mutta varsinainen kiintyminen on syntynyt vasta näistä yhteisistä hetkistä, iloista ja suruista, imetyshetkistä ja onnellisista hymyistä vatsan täytyttyä, vauva kainalossa nukutuista öistä, pienten nakkisormien kasvusta sekä siitä suurta luottamusta huokuvasta hymystä, jonka saan kiitokseksi jokaisesta katsekontaktista. Muun muassa siis näistä henkeäsalpaavan ainutlaatuisista kokemuksista on äidinrakkaus kohdallani muodostunut. Ja onhan tää nyt perhanan mahtavaa.

Jotkut varmaan rakastavat vauvaansa täysiä tyypin ollessa vasta ajatuksissa, mutta mun pää tykkäsi jostain syystä odotella ihan tähän konkreettiseen vauvaeloon saakka. Käy tämä näinkin, ja nyt on oikein hyvä. Vauvaa toki on omasta mielestäni helpompaa rakastaa nyt, kun hän on jo kovin eläväinen, ja on kasvanut ja kehittynyt kovasti sitten viime kuukauden! Harppauksia, hurjasti harppauksia!

Neljän kuukauden ikäinen jätkämme:

  • Ääntelee ja jokeltelee omalla tavallaan. Paljon. Etenkin silloin, kun ympäristö ja tilanne ovat tuttuja ja hän haluaa höpötellä meidän muiden ihmisten kera jotain. Iltahölötykset ovat kova sana.
  • Osaa vaatia huomiota ja vuorovaikutusta ääntelemällä ja kiljahtelemalla.
  • On löytänyt nyrkkinsä sekä sormensa aivan toden teolla. Aika kuluu mainiosti niitä maistellessa (eli puoli nyrkkiä suussa) ja katsellessa. Myös purulelut kiinnostavat, ja niiden viemistä suuhun harjoitellaan kovasti. Välillä onnistutaan, välillä ei niinkään.
  • Esineet löytävät selinmakuulla jo nyrkkiin. Kieli keskellä suuta, äärimmilleen keskittyneenä tyyppi vie kättään kohti lelua, ja hieman haparoivalla otteella esine löytyy kuin löytyykin hetken kuluttua nyrkistä. Myös äidin hiukset löytyvät nyrkistä alta aikayksikön, tuntuu, ettei siihen tarvitse enää edes yhtään keskittyä.
  • On alkanut harjoitella istumista. Voi sitä pönkimisen määrää – vauva-asento sylissä ei enää kelpaa lainkaan. Mieluiten istuu sylissä, tuetusti tietenkin, ja katselee ympärilleen.
  • Kääntyy selältä vatsalleen, jos huvittaa. Välillä käsi meinaa jäädä tielle, mutta se ratkaistaan onnistuneesti – siis jos jaksetaan.
  • Nauraa ääneen ja leikkii kanssamme! Tämä on ehkä se suurin juttu – vauva ei ole enää ainoastaan hoitoa vaativa rääpäle, vaan kovaa vauhtia osallistumassa elämäämme myös vuorovaikutuksen tasolla. Leikit ovat mallia “kukkuu” kuka harson takaa löytyy, kutittelua ja muuta äänin, ilmein ja elein hassuttelua – vaan voi miten hauskoja ne tyypin mielestä ovat!

Äidin kehitys:

  • Viimeksi elelin vielä vauvakuplassa ja olin jotenkin tosi herkillä. Nyt kupla on alkanut puhjeta, ja tekee mieli jo omata muutakin elämää. Kävinkin jo yksikseni vähän muuallakin kuin kotona. Lähipäivinä aion lähteä yksikseni kalastamaan. Kalojen narraaminen, se vasta on sellainen ajanviete, jota todella olen kaivannut. Ajattelin kyllä lähteä vähän viihteellekin, jahka ehdin sitä vähän vielä suunnitella ja kypsytellä. Eikä se kahdenkeskinen aika tuon miehenkään kanssa ihan tyhmä idea olisi.
  • Väsymys alkaa hellittää pidentyneiden yöunien johdosta, ja olen muutamana yönä havainnut nähneeni oikein uniakin. Liittyisiköhän tähän unipätkien pitenemiseen, ettei enää niin herkistä ja tee mieli vaan möllöttää vauva iholla kotosalla?
  • Tulevaisuuskin jo tuolla mielessä siintää. Vielä en ole valmis töihin lähtöön, mutta päässä pyörii kovasti tämä ajatus: mitähän sitä tekisi isona?

Aiemmat postaukset vauvan kehityksestä:

Vauva 0-2kk

Vauva 3kk

Vauva 4kk

Leave a Reply